Pajun treenipäiväkirja

Pajun (vuonna 2002 syntynyt salukinarttu) treenausta. Josko ykkösistä napsahtaisi tulos tulevaisuudessa...

maanantaina, heinäkuuta 31, 2006

Historiaa: Keinu

Voi keinu, keinu... (tästä voi jo päätellä että jonkinasteisia vaikeuksia oli myös keinun opettamisessa ;D)

Keinun opettelu aloitettiin 30 senttiä leveällä lankulla olohuoneessamme. Sen alla oli rimat joten lankku nousi hieman maasta. Lankku ei keikkunut vaan tavoitteena oli vain pitää kaikki neljä honkkelikoipea lankun päällä ja astella sitä pitkin päästä päähän. Tämä onnistuikin naksuttamalla oikein mainiosti. Kennelpoika teki Pajua varten olohuoneeseen mahtuvan minikeinun (matalan ja lyhyemmän), ja sekin päästiin yli, mutta erittäin hitaasti.

Siirryimme kentälle oikean keinun pariin ja muutaman kerran oikean keinun tehtyään Paju jämähti keinun keskivaiheille. Siinä sitten mitetiskeltiin erinäisiä palkkoja, sekä vaihdeltiin palkanantoa jalan siirrosta laudan keinahdukseen ja oikeaan asentoon keinun päässä. Lopulta saatiin Paju kyllä suorittamaan keinu, mutta armottoman hitaasti. (Ja kisoissa Paju mielellään ensin meni keinun ohi ennenkuin sain sen takaisin suorittamaan sen)

Lopulta päätin kokeilla monella jenkkisivustolla suositeltua buja-lautaa (buja board), jonka Kennelpoika väkersi muutamassa minuutissa autotallissamme. Pari viikkoa ja kymmenisen naksusessiota myöhemmin Pajun keinun suoritus parani huomattavasti! Nyt Klagissa keinu mentiin joka kerta ekalla yrittämällä ja ihan sopivaan aikaankin. Kaikkeen löytyy ratkaisu kunhan tarpeeksi etsii ja yrittää ;)

sunnuntaina, heinäkuuta 30, 2006

Historiaa: Putki

Paju ei ole koskaan halunut mennä minnekkään missä on mahdollista että selkä osuu johonkin. Putkesta ja pussista tuli siis välittömästi Pajulle epämiellyttäviä esteitä. Kisaamistä tämäkään ei tietenkään estänyt, jos koira ei mennyt putkeen tai pussiin niin se ei mennyt. Elämä on laiffii.

Hommasin (Pajun ollessa vielä pentu) kotiin Ikeasta lasten leikkiputken, ja heittelin olohuoneen sohvalla istuen nameja sinne sisälle tekemättä jutusta kovinkaan suurta numeroa. Niin pitkään kun Pajun säkä ei ollut vielä kasvanut täyteen mittaansa, homma luistikin ihan ok ja olohuoneputki mentiin läpi. Koiran kasvaessa se kuitenkin joutui kyyristymään sinne mennessään ja heti kun selkä osui putken kattoon, Paju perääntyi putkesta. Sain sen kuitenkin namisukkaa palkaksi heittelemällä putkeen harkoissa, mutta se piti kädestä pitäen viedä sinne (melkein tyrkätä) eikä leikkaamisista tai lähettämisistä voinut puhuakaan. Eikä se selkeästi pitänyt putkeen menemisestä.

Jäädessäni äitiyslomalle päätin että sekä putkelle että pussille oli tehtävä jotain.
Aloitin putkesta. Kennelpoika keksi antaa Pajulle ruokaa ison 15 kg ruokasäkin pohjalle niin että se joutui työntämään päänsä pussin sisälle ja täten selkäkin joutui pussin koskettamaksi. Hetkisen Paju tätä ihmetteli, mutta työntyi kuin työntyikin nameja syömään niin pitkälle pussiin kuin pääsi. Tämän totuttelujakson jälkeen lyllersin (siis viimeisilläni) noin kerran päivässä alapihan kentälle namit, lelut ja koira mukana. En voinut saattaa koiraa tehokkaasti putken suulle sillä en enää päässyt juurikaan liikkumaan, joten oli pakko opettaa koira suorittamaan este itsenäisesti. Eli naksu uudestaan käyttöön.

Ensin palkkasin putken sisälle katsomisesta, sitten pään laittamisesta putkeen, ja pikkuhiljaa sain koiran itsenäisesti putkeen. Namin heitin ensin lähemmäs putkea ja naksautin aina kun Paju liikahti putkeen päin. Siis tasaista namitulitusta ;) Putki oli tietenkin erittäin lyhyt ja suora. Aina kun sain Pajun oli putken sisälle asti, lensi putken suuntaisesti sen paras palkka, joko namisukka tai jäniksenkarvapallo (kumpi nyt sinä päivänä näytti olevan mieluisampi), jota Paju sai sitten ajaa takaa. Kuukauden jälkeen (jolloin kävin melkein päivittäin kentällä) Paju irtosikin itsenäisesti putkelle jo kaukaa. Hurraa! Voitto!

Nyt ollaan päästy niin pitkälle että Paju jopa karkasi putken väärään päähän viime agirodussa, mikä oli ennenkuulumatonta (ja hurrauksen paikka vaikka aiheuttikin joukkueellemme yhden hylkyvirheen lisää ;D).


tiistaina, heinäkuuta 25, 2006

Treenausta: Kepit ja putki

Aihe: Pujottelu (vinokepit, auki n. 10 cm päästä) ja putki
Onnistuneet toistokerrat: 1 kepeille (hypyn kautta umpikulmassa), 2 putkelle
Palkka: namisukka, sisällä jauhelihapihviä sekä muovipussi solmussa, sisällä jauhelihapihviä

Huomioita: Lähti putkelle hypyn kautta itsenäisesti (olin itse hypyn kohdalla) ja erittäin vauhdikkaasti. Kepeillä oikein sisään, mutta kaksi ensimmäistä kertaa ei taipunut toiseen väliin oikein. Lähelle menemällä ja auttamalla oikea väli löytyi, namisukka palkaksi. Lähetys putkeen hypyn kautta (piti saattaa hieman pidemmälle kuin ensimmäisellä kerralla) ja palkka lensi heti putken suusta.

Historiaa: Rengas

Renkaan opettelu aloitettiin Pajulla alle vuotiaana olohuoneessamme (kuten niin moni muukin este) irtorenkaalla. Liitän tähän vielä videon kunhan saadaan se järkevään muotoon. Naksulla vahvistettiin ensin renkaan lähestymistä, sitten pään laittamista renkaan läpi kunnes viimein saatiin koko koira renkaan läpi. Tässä vaiheessa ei vielä tullut eteen suuria vastoinkäymisiä.

Rengas nostettiin heti ulkotreeneissä mini/medikorkeudelle, jotta Pajun ei ollut pakko kyyristyä rengasta suoritettaessa, vaan se pystyi astumaan siitä läpi. Tähän asti kaikki ok.

Mutta kun rengasta lähdettiin nostamaan, alkoivat vaikeudet. Pajulle tuli rimakauhu. Onneksi itsellämme on myös portaattomasti säädettävä rengas, ja sen avulla sentti kerrallaan nostettiin rengasta, laskettiin helpommaksi kun rimakauhu iski ja taas nostettiin... Kunnes tuo rengas oli oikealla korkeudella.


Mutta Paju ei yleistänytkään korkeutta kaikille renkaille, vaan kääntörenkaalla törmättiin taas ongelmiin, kuten myös seuran kentän renkailla. Palkkaa vaihdeltiin (lihapullaa, juustomakkaraa, juustoa, ulkofilettä, karvalelua, oikeaa karvaa ym.) ja silloin tällöin löydettiin juuri sillä hetkellä kelpaava palkka, jonka avulla saatiin koira renkaan läpi (kutsumalla).

Kotikentällä laitoin sitten säädettävän renkaan ja kääntörenkaan peräkkäin, ja niitä mentiin edestakaisin, palkka välissä ja sen jälkeen tehtiin niitä peräperää, palkka lensi aina viimeisen renkaan jälkeen eteenpäin. Kun tämä onnistui, siirryin seuran kentälle jossa sai laitettua kolme rengasta peräkkäin.

Joka kerta uuden renkaan tullessa eteen, jouduimme aloittamaan alusta. Eräskin Klag-yö on mennyt paikalliseen renkaaseen totutellessa (joo, kisaamaan piti tietysti lähteä ennenkuin esteetkään olivat hanskassa), eikä rengas ole vieläkään ihan vuorenvarma. Jos se on esimerkiksi omituisen näköinen ja hankalasti lähestyttävissä, Paju menee siitä mieluusti ohi.

maanantaina, heinäkuuta 24, 2006

Treenausta: Lisää pujottelua

Aihe: Pujottelu (vinokepit, auki n. 15 cm päästä)
Onnistuneet toistokerrat: 2 (suunnitellusti)
Palkka: HK:n ylikypsä saunapalvikinkkusiivu

Huomioita: Lähti itsenäisesti, vauhti hyvä.

Toinen kepeillelähetys 90 asteen avokulmasta hypyn kautta. Onnistui hyvin ja vauhti pysyi hyvänä.

sunnuntaina, heinäkuuta 23, 2006

Historiaa: Alkumetrejä

Agilityyn valmistavia asioista opeteltiin Pajun kanssa jo ihan pienestä. Muovipussin riekaleita vedimme siiman päässä kahdeksanviikkoisesta lähtien ajoviettiä vahvistaaksemme ja namisukkaan opetin Pajua pikkuhiljaa.

Salukit eivät yleensä käsittääkseni taisteluleikkejä harrasta, joten namisukalla sain sen edes hieman innostumaan lelunvedosta kanssani. Tosin olen huomannut että sukallakin on merkitystä, oman perheen vanhat sukat kelpaavat, kun taas muualta saamamme sukat eivät. Kotoinen sukkahiki se salukin tiellä pitää!

Naksutinkoulutuksen käyttäminen esteopetuksessa oli selvää jo ennen koiran tuloa, olinhan opettanut Viljonkin samaa metodia käyttäen.

Helpot asiat Pajulle:
Hypyt
Pituus
Pöytä
Puomi ja puomin kontaktit
Suorat hyppysarjat

Vaikeat asiat Pajulle:
Muuri
A ja A:n kontaktit
Käännökset radalla
Palkan houkuttavuuden säilyttäminen (sekä nameissa että leluissa)

Erittäin vaikeat asiat Pajulle:
Rengas
Putki
Keinu
Pujottelu
Pussi
Pussi
Motivaation ja vauhdin säilyttäminen kisoissa

Treenausta: pujottelu

Aihe: Pujottelu
Onnistuneet toistokerrat: 1 (suunnitellusti)
Palkka: HK:n ylikypsä saunapalvikinkkusiivu

Huomioita: Lähti itsenäisesti, vauhti hyvä.

Tein myös kahdesti putken(palkka lensi heti putken suusta) ja putkesta hypyn kautta suoraan kepeille, vauhti hyvä, itsenäinen sisäänmeno.