Historiaa: Putki

Paju ei ole koskaan halunut mennä minnekkään missä on mahdollista että selkä osuu johonkin. Putkesta ja pussista tuli siis välittömästi Pajulle epämiellyttäviä esteitä. Kisaamistä tämäkään ei tietenkään estänyt, jos koira ei mennyt putkeen tai pussiin niin se ei mennyt. Elämä on laiffii.

Hommasin (Pajun ollessa vielä pentu) kotiin Ikeasta lasten leikkiputken, ja heittelin olohuoneen sohvalla istuen nameja sinne sisälle tekemättä jutusta kovinkaan suurta numeroa. Niin pitkään kun Pajun säkä ei ollut vielä kasvanut täyteen mittaansa, homma luistikin ihan ok ja olohuoneputki mentiin läpi. Koiran kasvaessa se kuitenkin joutui kyyristymään sinne mennessään ja heti kun selkä osui putken kattoon, Paju perääntyi putkesta. Sain sen kuitenkin namisukkaa palkaksi heittelemällä putkeen harkoissa, mutta se piti kädestä pitäen viedä sinne (melkein tyrkätä) eikä leikkaamisista tai lähettämisistä voinut puhuakaan. Eikä se selkeästi pitänyt putkeen menemisestä.

Jäädessäni äitiyslomalle päätin että sekä putkelle että pussille oli tehtävä jotain. Aloitin putkesta. Kennelpoika keksi antaa Pajulle ruokaa ison 15 kg ruokasäkin pohjalle niin että se joutui työntämään päänsä pussin sisälle ja täten selkäkin joutui pussin koskettamaksi. Hetkisen Paju tätä ihmetteli, mutta työntyi kuin työntyikin nameja syömään niin pitkälle pussiin kuin pääsi. Tämän totuttelujakson jälkeen lyllersin (siis viimeisilläni) noin kerran päivässä alapihan kentälle namit, lelut ja koira mukana. En voinut saattaa koiraa tehokkaasti putken suulle sillä en enää päässyt juurikaan liikkumaan, joten oli pakko opettaa koira suorittamaan este itsenäisesti. Eli naksu uudestaan käyttöön.

Ensin palkkasin putken sisälle katsomisesta, sitten pään laittamisesta putkeen, ja pikkuhiljaa sain koiran itsenäisesti putkeen. Namin heitin ensin lähemmäs putkea ja naksautin aina kun Paju liikahti putkeen päin. Siis tasaista namitulitusta ;) Putki oli tietenkin erittäin lyhyt ja suora. Aina kun sain Pajun oli putken sisälle asti, lensi putken suuntaisesti sen paras palkka, joko namisukka tai jäniksenkarvapallo (kumpi nyt sinä päivänä näytti olevan mieluisampi), jota Paju sai sitten ajaa takaa. Kuukauden jälkeen (jolloin kävin melkein päivittäin kentällä) Paju irtosikin itsenäisesti putkelle jo kaukaa. Hurraa! Voitto!

Nyt ollaan päästy niin pitkälle että Paju jopa karkasi putken väärään päähän viime agirodussa, mikä oli ennenkuulumatonta (ja hurrauksen paikka vaikka aiheuttikin joukkueellemme yhden hylkyvirheen lisää ;D).