Pajun treenipäiväkirja

Pajun (vuonna 2002 syntynyt salukinarttu) treenausta. Josko ykkösistä napsahtaisi tulos tulevaisuudessa...

maanantaina, heinäkuuta 31, 2006

Historiaa: Keinu

Voi keinu, keinu... (tästä voi jo päätellä että jonkinasteisia vaikeuksia oli myös keinun opettamisessa ;D)

Keinun opettelu aloitettiin 30 senttiä leveällä lankulla olohuoneessamme. Sen alla oli rimat joten lankku nousi hieman maasta. Lankku ei keikkunut vaan tavoitteena oli vain pitää kaikki neljä honkkelikoipea lankun päällä ja astella sitä pitkin päästä päähän. Tämä onnistuikin naksuttamalla oikein mainiosti. Kennelpoika teki Pajua varten olohuoneeseen mahtuvan minikeinun (matalan ja lyhyemmän), ja sekin päästiin yli, mutta erittäin hitaasti.

Siirryimme kentälle oikean keinun pariin ja muutaman kerran oikean keinun tehtyään Paju jämähti keinun keskivaiheille. Siinä sitten mitetiskeltiin erinäisiä palkkoja, sekä vaihdeltiin palkanantoa jalan siirrosta laudan keinahdukseen ja oikeaan asentoon keinun päässä. Lopulta saatiin Paju kyllä suorittamaan keinu, mutta armottoman hitaasti. (Ja kisoissa Paju mielellään ensin meni keinun ohi ennenkuin sain sen takaisin suorittamaan sen)

Lopulta päätin kokeilla monella jenkkisivustolla suositeltua buja-lautaa (buja board), jonka Kennelpoika väkersi muutamassa minuutissa autotallissamme. Pari viikkoa ja kymmenisen naksusessiota myöhemmin Pajun keinun suoritus parani huomattavasti! Nyt Klagissa keinu mentiin joka kerta ekalla yrittämällä ja ihan sopivaan aikaankin. Kaikkeen löytyy ratkaisu kunhan tarpeeksi etsii ja yrittää ;)